ut-etusivu-banner

SEURAVÄREILLÄ ON VÄLIÄ

Meille seuraväreillä todella on väliä! Urheilu on meille intohimo ja yhteiset asusteet ovat kiinteä osa seurakulttuuria. Suomen Urheilutekstiilit on kehittänyt uudenlaisen tavan markkinoida ja myydä urheiluseurojen tuotteita. Sen ansiosta olemme saaneet jo lyhyessä ajassa mukaan suuriakin seuroja. Katukuvaan on saatu tuhansia huppareita, t-paitoja ja muita tuotteita lisäämään seurojen ja joukkueiden näkyvyyttä. Hienon seura- ja lajikulttuurin rakentamisen lisäksi emme ole unohtaneet seurojen tarvetta myös varainhankintaan. Tavoitteenamme on aina tarjota myös seuroille aito mahdollisuus tuottavaan seuratuotemyyntiin. Laatu, vaivattomuus, varainhankinta ja tunnettuuden kasvattaminen ovat urheiluseurayhteistyömme kulmakiviä.

Haluamme vastata seurojen kaikkiin tarpeisiin, jotta hankinnat voidaan keskittää vain yhteen paikkaan. Aikasi on kallis ja meidän ansiostamme sitä jää enemmän muihin tehtäviin.
Kaikki yhdestä paikasta
Käytämme tekstiileissämme vain laadukkaiden merkkien tuotteita. Sen myötä varmistamme tuotteiden huippulaadun ja asiakkaidemme tyytyväisyyden. Tuotteidemme hinnoittelu mahdollistaa myös seurojen oman tuottavan varainhankinnan.
Laatu
Seura- ja yhdistystoiminnassa varuste- ja asustehankinnat kasaantuvat usein yksittäisten henkilöiden harteille. Anna ammattitaitoisen ryhmämme auttaa ja tehdä tämä helpommaksi.
Kasautuvatko hankinnat sinulle?
Tarjoamme aina parasta mahdollista palvelua ja tähtäämme pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Pitkä ja luotettava yhteistyösuhde helpottaa työtäsi myös huomenna.
Jatkuvuus

Tuotteitamme

  • fce-tee-antrasiitti-unisex

    T-Paidat

    Malleja ja värejä löytyy lukuisia erilaisia. Olemme tehneet valmista seulontaa, joten tarjoamme vaan laadukkaita tuotteita.
  • pk-35-hoody-red

    Hupparit

    Hupparit ovat loistava tapa tuoda seuravärejä ja -brändia esiin myös arjessa. Tuoteryhmä sopii mainiosti myös isompiin kampanjoihin.
  • fc-espoo-snapback

    Lippikset

    Valitsemme yhdessä verkkokauppaan tai kampanjamyyntiin sopivimmat mallit. Tosifanin tunnistaa lippiksestä!
  • fc-viikingit-tupsupipo

    Pipot

    Pipoihin tarjoamme useita erilaisia vaihtoehtoja: kudottu tupsupipo, arkikäyttöön soveltuva taitepipo tai kevyt treenipipo heijastavalla painatuksella.
  • sibbo-vargarna-fanihuivi

    Fanihuivit

    Klassikko, joka ei jätä kylmäksi. Autamme tarvittaessa tuotesuunnittelussa ja toteutamme seurallesi jokaisen urheilufanin vakiotuotteen.
  • iconpeliasu

    Peliasut

    Arki- ja faniasusteiden lisäksi meiltä löytyy asusteita myös peli- ja harjoituskäyttöön. Peliasut saa näppärästi valmiiksi painettuina.
  • 3

    Mitalit ja pokaalit

    Tarjoamme laadukkaat mitalit, pokaalit ja tsempparipalkinnot edullisesti ja nopeasti. Tuotteet saa toiveiden mukaisesti valmiiksi kaiverrettuina.
  • pk-35-viiri

    Vaihtoviirit

    Meiltä saa kustannustehokkaasti myös vaihtoviirejä juniorijoukkueiden käyttöön. Tarkoin valitsemamme valmistaja takaa laadukkaat tuotteet.
  • pk-35-vantaa-kausari

    Kausikortit

    Sitoutunut kannattaja varmistaa sisäänpääsynsä otteluihin jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Toteutamme seuroille myös kausi- ja jäsenkortteja edullisesti ja vaivattomasti.

Palvelut

Tuotesuunnittelu

Valitsemme yhdessä juuri teille sopivat tuotteet. Kokemuksemme perusteella osaamme arvioida, millaiset tuotteet lajiväki ottaa helposti omakseen. Osaava graafikkomme auttaa tarvittaessa myös tuotesuunnittelussa.

Painatus ja merkkaus

Valikoimastamme löytyvät seuraavat painatus- ja merkkausmenetelmät: siirtokuva, silkkipainatus, brodeeraus, sublimaatio, aplikointi ja kudonta.

Verkkokaupparatkaisut

Tuotteiden lisäksi tarjoamme seuroille myös erilaisia myyntikanavia. Tavoitteenamme on tehdä tuotemyynnistä mahdollisimman vaivatonta.

Tuotesuunnittelu

Valitsemme yhdessä juuri teille sopivat tuotteet. Kokemuksemme perusteella osaamme arvioida, millaiset tuotteet lajiväki ottaa helposti omakseen. Osaava graafikkomme auttaa tarvittaessa myös tuotesuunnittelussa.

Asiakkaitamme

Ota meihin yhteyttä!

Ole hyvä ja jätä yhteystietosi niin otamme sinuun yhteyttä ensitilassa.

[contact-form-7 404 "Not Found"]
Updating…
  • Ostoskori on tyhjä.